Palermon katutaidetta - ja parkkipaikkataidetta

Lupasin Palermon katutaiteesta marraskuun alun blogikirjoituksessani vielä lisää näytteitä. Tässä niitä tulee - ja voitte uskoa, että oli valinnanvaikeutta, kun kuvasin varmaankin sellaiset sata kohdetta. Tyylisuuntia oli monia ja teosten kootkin vaihtelivat runsaasti, mutta huomiota kiinnitti monen teoksen suuri koko. Oli hienoa nähdä myös signeerattuja töitä!

Erityisen maininnan ansaitsee Palermon kaupungin kulttuuripoliittinen puhde, jossa pysäköintialueita elävöitetään taiteella. Paikallisen hotellin pysäköintialueella oli runsaasti hyvää seinäpintaa, johon oli tehty monipuolisia, mutta aina mielestäni teknisesti hienoja, teoksia. Olisi kiva nähdä Suomessa ja muuallakin maailmassa ikävää ja tylsyyttä hehkuvilla pysäköintialueilla tälläistä taidetta!

Antonio Pasqualinon marionettimuseon taikamaailma

Monessa mielenkiintoisessa - ja monessa tylsässäkin - olen vuosikymmenien varrella käynyt, mutta Palermossa sijaitseva Antonio Pasqualinon marionettimuseo kuuluu mielenkiintoisimpiin tutustumiini museoihin. Ettei synny väärää kuvaa, niin en itse sitä Palermon kulttuurikartalta bongannut, vaan matkatoverini Mare sen löysi ja minut sinne houkutteli.

Museon kolmessa kerroksessa on paljon sisilialaista marionettiperinnettä (sekin tietysti poikkeaa hieman toisistaan saaren eri osissa), mutta myös mielenkiintoinen kattaus kansainvälistä marionettiperinnettä. Aikaisemmassa blogissahan julkaisin kasvokuvia marioneteista, mutta tässä nyt muutama kokokuvakin - palermolaisessa marionettiesityksissä nuket ovat noin 80 senttimetrin korkuisia. Perinne myös elää: runsaasti näytillä oli muitakin hahmoja kuin perinteisiä ritarihahmoja.

Menimme eräänä lauantai-iltana marionettimuseon teatterisaliin, johon olimme jo tutustuneet aiemmalla museokäynnillämme. Esillä oli useampiakin näyttämöitä ja kävimme myös näyttämön takana, jossa oli hieno varasto sekä marionetteja että niiden varusteita. Odotimmekin lauantai-illan esitykseltä perinteistä palermolaista marionettiesitystä ritarihahmoineen ja lohikäärmeineen.

Hienoksi yllätykseksemme palermolaiselle kulttuurifestivaalille oli kutsuttu katalonialainen taiteilija David Espinosa, joka esitti noin tunnin mittaisen aivan huikean esityksen, jossa kaikki hahmot olivat HO-mittakaavan (eli siis 1:87-mittakaavan) hahmoja, joita hän asetteli ja sommitteli valkoiselle alustalle. Välillä esityksessä oli multimediallisia osuuksia, joita näytettiin iPadin ruudulta. Esitykseen mahtui 20 katsojaa, joille kaikille annettiin käyttöön myös pienet teatterikiikarit. Aivan huikea esitys - käy katsomassa lisää David Espinosasta tällä linkillä.

Sumuisen Etnan juurella

Kävimme Cataniasta Etnan rinteillä, ja rannikolla olevasta kaupungista kertyi bussimatkaa puolisentoista tuntia suuntaansa. Käyntipäivänämme oli todella tuulista ja myrskyistä. Reittibussilla pääsimme 2000 metrin korkeudella olevalla ala-asemalle, josta gondolihissi olisi vienyt ensin 2500 metriin ja sielät olisi vielä maastoautoilla päässyt ylemmäs. Myrskyn ohella oli sumuista ja pilvistä, joten tyydyimme jäämään ala-asema-alueelle, jossa oli muutama kahvila ja ravintola. Ylempänä käyneet muut turistit eivät siellä juuri mitään olleet nähneet, joten se reissu olisi ollut turha.

Mutta näkymät rannikolle olivat huimia ja hienoja - Cataniassakin asuu sellainen tampereellinen ihmisiä, mutta kovin pieneltä se näytti Etnan rinteiltä!

Aman tiistaiessee: Menneen ajan kaipuu

Tehdäänpä aluksi ajatusleikki. Jos olisi mahdollista, että keski-ikäinen länsimainen (olkoon nyt vaikka helsinkiläinen) ihminen voitaisiin syväjäädyttää ja herättää onnistuneesti henkiin 50 vuoden päästä syväjäädytyksestä ja jos aikakoneessa olisi kaksi ajankohtaa valittavana eli syväjäädytys vuonna 1914 ja herääminen vuonna 1964 tai syväjäädytys vuonna 1964 ja herääminen vuonna 2014, niin kumpana vuotena syväjäädytyksestä heräävä olisi suurempien orientaatiovaikeuksien edessä?

Vuosien 1914 – 1964 välissä käytiin kaksi maailmansotaa, sodissa monien läheiset kuolivat, vammautuivat tai ainakin joutuivat kotinsa jättämään, monet maat – Suomi mukaan lukien – itsenäistyivät, ainakin suomalaisiin kaupunkilaisiin koteihin tulivat vakiovarusteiksi sisä-WC:t, kylpyhuoneet, sähkövalaistus, jääkaapit. Monella oli puhelin ja televisiokin punki koteihin tai ainakin siellä oli radio tai kaksi. Autojakin liikkui ja lentäen, jos rahat riittivät, pääsi maailmalle ja lentomatkojen kesto oli suunnilleen nykyistä luokkaa. Paljon olisi vuonna 1964 heräävällä vuonna 1914 syväjäädytetyllä veijarilla ollut sulateltavaa ja opittavaa.

Mitä suurta ja mullistavaa arjessamme on tapahtunut vuosien 1964 ja 2014 välillä? Tietysti internet ja mobiiliyhteydet ovat olleet mullistavia, televisiot ovat kasvaneet ja saaneet värit, kodit ovat monipuolistuneet, metrokin kulkee Suomessa yhdessä kaupungissa idästä länteen ja takaisin, lääketieteellinen hoito on kehittynyt – mutta penissilliini oli jo keksitty, mutta sydänsiirtoja ei vielä tehty vasta kuin 1960-luvun lopulla. Elintasomme on noussut, mutta välttämättömyyshyödykkeistä ei enää 1964 ollut pulaa. Ja kyllä: Neuvostoliitto ei ole enää naapurina, vaikka eroa ihan viime aikoina on ollut vaikea havaita. Mutta onko niin, että uskomme aina, että kehitystä tapahtuu kiihtyvällä tahdilla juuri meidän aikanamme?

Voisi väittää, että monet aivan keskeisesti arkeemme vaikuttavat keksinnöt (ns. break-through-keksinnöt) on tehty 1800-luvun ja 1900-luvun taitteen ajoissa: esimerkkeinä nyt vaikkapa hehkulamppu, auto, elokuva ja lentokone. Kun uskomme Mooren lakiin eli siihen, että – kuten suomenkielinen Wikipedia sen kuvaa – ”transistorien lukumäärä halvasti toteutettavissa mikropiireissä kaksinkertaistuu noin kahden vuoden välein”, koskee tämä kiihtyvä kehitys vain yhtä osaa yhteiskunnastamme ja arjestamme.

Ei tarvitse myöskään olla menneisyyden suossa tarpova perussuomalainen pohtiakseen, että olivatko jotkin asiat ennen paremmin. En kyllä muista nuoruuteni ajoilta Helsingissä nykyisen kokoisia leipäjonoja ja sellaista syrjäytymistä, jota nykyisin voi todistaa. Mutta voi haikeasti ja hyväntuulisesti kaipailla asioita, jotka olivat hienoja ja hyviä, mutta jotka aika vei mukanaan. 1970-luvulla nuoruuttaan eläneelle ainakin ajan rock-musiikki oli ihan jotain muuta kuin 1980- ja 1990-lukujen huttu. Mustavalkoinen Suomen televisio oli varsin mustavalkoinen asiaohjelmasisällöiltäänkin, mutta eipä ainakaan tullut monelta eri kanavalta visailuja, kodinlaitto-ohjelmia tai kokkikilpailuja. Ja jos vakaumuksellisena 1970-luvun porvarina nyt saisi valita, että katsooko Reino Paasilinnan dokumentteja vai Big Brotheria, niin valinta ei olisi vaikea.

Amerikkalainen Lesley M. Blume kirjoitti muutama vuosi sitten hauskan kirjan ”Let’s-Bring-Back – An Encyclopedia of Forgotten-Yet-Delightful, Chic, Curious, and Otherwise Commendable Things from Times Gone By”. Kirjailijalla oli apunaan monenlainen joukko newyorkilaisia tuntijoita, jotka koostivat hänen kanssaan kirjaa. Osuvasti aakkosjärjestyksessä asioita esittävä kirja alkaa englanninkielisellä käsitteellä ”acquaintance” eli tuttava – nykyään kaikki ovat ystäviä tai kavereita. Tuttavahan on hieno käsite, johon sisältyy yhtä aikaa sekä yhteyttä mutta myös etäisyyttä. Vuosikymmenien takaisessa työyhteisössäni oli vanhempi herrasmies, joka asui rivitalossa ja aina kätteli naapurit pihalla tai kadulla nähdessään – häntä pidettiin hyväkäytöksisenä ja kohteliaana miehenä, mutta näin naapurit eivät tulleet liian läheisiksi ja pihatalkoissakaan ei tarvinnut rämpiä. Tietysti meistä monelle on ”tuttavaa” tunnetumpi termi ”entinen hyvän päivän tuttuni”, joita itsellenikin on vuosien varrella kertynyt riittävä lauma.

Ja muita Blumen kirjaamia asioita, joista itse muistelin lämmöllä, olivat esimerkiksi arvokkaasti vanheneminen (terveisiä vaikka Hannele Laurille), lääkärien kotikäynnit (ainakin silloin vastaanotto alkaa ajallaan), iltapäiväcocktailit (milloin sinulle kotiin tullessasi tarjoiltiin Dry Martini?), kaitafilmien tai lomadiasarjojen näyttäminen ystäville (voivat kyllä siirtyä em. kategoriaan ”entiset hyvän päivän tutut”….) tai kunnolliset radiokuunnelmat (olisiko tässä nyt hyvä käyttötarkoitus sille Yle-verolle?).

Ja omasta kokemuksestani voin kertoa, että vaikkapa Commodore64-pelibileet ovat varsin mainio juttu ja eivät ne pelitkään niin huonoja olleet (joskaan joystickejä ei taida enää saada, joten SummerGames on pannassa!). Vinyylilevyjen kuuntelu on rahinoineen hieno kokemus, vaikka joutuukin sohvalta nousemaan noin 20 minuutin välein levyn puolta vaihtamaan. Kirjan lukeminen kotikirjaston nojatuolissa on hieno tapa viettää iltaa. Vanhempien ihmisten teittely ensimmäistä kertaa tavatessa tuntuu mukavalle ja luontevalle.

Kaikki entinen ja vanhanaikainen ei kuitenkaan ole aina väistämättä hyvää. Kuolasimme aikoinaan pitkään nahkaista Chesterfield-kalustoa, koska siinä oli tiettyä taikaa. Ei se koskaan sopinut 1960-luvulla suunniteltuun tapiolalaiskotiin ja oli helvetin huono istuakin!

Vesileikkejä

Veden ja sen liikkeen kuvaaminen on varmastikin amatöörikuvaajille ainainen haaste. Roiskuvan tai virtaavan veden liikkeen pysäyttäminen kuvaan ja kuitenkin sen märkyyden ja energian välittäminen ei ole helppoa ja harjoittelua se paljon vaatisi.

Kävimme Cefalussa noin 100 kilometrin päässä itään Palermosta kauniissa ja harmonisessa - mutta hieman tylsässä - pikkukaupungissa, jossa pääsi myös aivan rantaan kuvaamaan. Valitettavasti (!) tänne luvattu myrsky tyyntyi, ja niinpä aallokko oli ihan tavallista ja ei lyönyt rantaan koko meren voimalla, joten kuvistakin tuli melko kesyjä.

Palermossa on monia suihkulähteitä. Jotenkin minusta on messevää, että kaveri voi nukkua rauhaisasti suihkulähteen solinassa - ei tarvitse hankkia erikseen sellaista kelloradiota, joka soittaa meren ääniä tai aaltojen liplatusta.

Ja täällä on myös hieno kasvitieteellinen puutarha, jossa käymme vielä alkuviikosta ennen lähtöämme, mutta ns. englantilainen puutarha on kaupunkipuisto, jossa sielläkin on nätti suihkulähde puiston keskellä.

Marionettimuseossa

Kävimme tänään ehdottoman hienossa marionettimuseossa Palermossa. Palaamme samaan tilaan vielä lauantaina marionettiteatterinäytökseen. Laitamme sitten lisää kuvia sekä eri maista kerätyistä marioneteistä että itse tilasta, näyttämöstä jne.

Tila on maltillisesti valaistu - suorastaan hämärä - joten sekä kameran tekniikka että kuvaaja olivat kovilla, kun ainoa käyttökelpoinen objektiivi oli ei-niin-kovin-hyvä Canonin vakiolasi, mutta laajakulmatelelleni ei yksinkertaisesti valo millään riittänyt. Salaman käyttö oli kiellettyä ja sen hallinta olisi varmaan ollut vielä haasteellisempaa ja jalusta ei tullut koko reissuun edes mukaan.

Mutta tässä muutamia eri puolilta maailmaa museoon kerättyjen marionettihahmojen kasvoja maistiaisiksi myöhemmälle marionettikuvasadollemme!

Katutaidetta Palermosta

Blogimme lukijat ovat huomanneetkin, että olen aktiivisesti kuvannut katujen taidetta niin Berliinissä kuin Malagassakin. Ei ollut yllätys, että Palermossakin sitä löytyi, mutta olin itse yllättynyt sen korkeasta tasosta ja moninaisuudesta. Kun purkukuntoisia tai restaurointia odottavia rakennuksia on paljon, on myös paljon vapaata pintaa katujen taiteelle. Erityisesti minua viehätti muutamien taiteilijoiden oivallukset käyttää esimerkiksi rakennuksen kulmia ja koloja osana taideteosta.

Taaskaan ei ole mieltä laittaa kaikkea kuvattua blogiin, ettei se turhaan mene vain kuvapäiväkirjaksi, mutta muutama mielenkiintoinen otos nyt ja laitan vielä toisen erän Palermon katutaidekuvia loppuviikosta, kunhan kiertelen uudelleen osan paikoista kameran kanssa.