Aman tiistaiessee: Yhden miehen monipuolinen ja uskomaton elämä

Torstaina kirjoitettavan tiistaiesseeni sai tällä kertaa innoituksensa Michael Zantovskyn kiitetystä kirjasta ”Vaclav Havelin elämä politiikan ja runouden näyttämöllä” (WSOY 2014). Jotenkin miellyin enemmän englanninkieliseen alkuperäisteoksen nimeen ”Havel: A Life”.  Miksi eivät suomentajat (tai kirjan markkinoinnista päättävät) voi suosia yksinkertaisuutta? Tosin kirjan nimistä mieleeni tuli myös päinvastainen esimerkki vuosikymmenien takaa Ed McBainin dekkarista, jonka juoni alkoi lentolaukusta löydetystä tuntemattoman miehen irtileikatusta kädestä ja dekkarin alkuperäinen englanninkielinen, moniulotteinen nimi oli "Give The Boys A Great Big Hand"; suomentaja pohti ilmeisesti muutaman unettoman yön, miten saisi tuon moniulotteisuuden suomeksi käännettyä ja päätyi lopulta suomenkieliseen pelkistettyyn nimeen "Käsi".

Michael Zantovsky oli erityinen elämäkerturi, että hän oli vuosikymmenet todella lähellä Havelia ja työskenteli myös hänen kanssaan pitkään ja tiiviisti mm. läheisenä neuvonantajana. Kirjassa kiehtoo hänen vaivaton ja myös ilmeisen rehellinen tapansa kertoa niistä asioista, joista elämäkerroissa yleensä vaietaan ja joita vahvasti kaunistellaan. Lukukokemukseni sai lisää syvyyttä, kun vierailimme maaliskuun puolivälin jälkeen Prahassa "Havelin seuduilla" ja hänen lempipaikoissaan kymmenkunnan ystäväni kanssa, jotka olivat myös kirjan lukeneet.

Havelin elämänkulku vauraan perheen pojasta kansainvälisesti tunnustetuksi näytelmäkirjailijaksi – ja sosialistimaan valvotuksi ja vangituksi kansalaisaktivistiksi – on mielenkiintoinen ja kiehtova, mutta tietysti hänen nousunsa 1980-luvun lopun samettivallankumouksen jälkeen uudesti syntyneen kansakunnan tunnustetuksi johtajaksi leimatusta toisinajattelijasta on jotakin aivan erityistä ja ainutlaatuista. Vaclav Havelin elämään mahtui monta erilaista elämää, joiden polut ristesivät keskenään. En toista elämäkertaa ja sen kulkua, mutta pohdintaan kannattaa nostaa kolme teemaa Havelin elämästä.

Ensimmäinen mielenkiintoinen teema on nopeasti muuttuneessa poliittisessa tilanteessa vuoden 1989 samettivallankumouksen jälkeen Havelin halu ja kyky yhdistää kansakuntaa eikä repiä sitä hajalle ja etsiä vahvasti syyllisiä ja rangaista heitä. Hakematta tulivat mieleen yhtymäkohdat toisen merkittävän aikamme poliittisen ikonin eli Nelson Mandelan kykyyn nähdä itse koettujen vääryyksin yli ja lähteä rakentamaan kansakuntaa kohti yhtenäisyyttä. Kyky ymmärtää ja antaa anteeksi on usein paljon vaikeampaa ja rohkeampaa kuin kyky tuomita ja kostaa. Vuonna 1989 monessa muussa maassa – vaikkapa Romaniassa  - vallanvaihto ei sujunut yhtä jouhevasti. Aikoinaan keinotekoisesti synnytetyn Tsekkoslovakian osalle tuli kuitenkin jakautuminen Tsekkiin ja Slovakiaan, jota Havelkaan ei pystynyt estämään. Mutta tämä jakautuminen oli rauhanomainen ja hallittu prosessi, joka olisi voinut mennä monin osin vikaankin. Kokemukset entisen Jugoslavian hajoamisesta eivät olleet kenellekään eurooppalaiselle innostavia rajojen siirtelyn ja uusien valtioiden synnyn helppoudesta.

Toinen mielenkiintoisia pohdintoja käynnistänyt teema Havelin elämässä oli vuoden 1968 Tsekkoslovakian miehityksen jälkeinen aika, jossa monet tsekit ja slovakit elivät ikään kuin sumussa vuosikaudet, kun maan yhteiskunnallista elämää lanasi normalisoinnin aika. Kun yhteiskunnallinen ja poliittinen pohdinta oli estetty, niin itsensä toteuttamisen ja oman aktiivisuuden puuduttamisen vaihtoehdoiksi jäivät päihteet ja seksi. Ehkä moni ei pidä tätä huonona vaihtoehtona viettää elämäänsä, mutta pakokeinoina ne ajan oloon alkoivat varmaan tuntua ahdistaville. Tästä udusta herääminen kesti monille vuosikausia, ja kansakunnan vallannut totaalinen arkinen apatia on varmasti ollut karmiva kokemus.

Kolmas kiehtova teema on poliittisen sankaruuden nopea muuttuminen ja rapautuminen kotimaassa. Vaikka Havel oli johtamassa maataan presidenttinä kohti poliittista vakautta sekä vaikuttamassa vahvasti niin NATO-jäsenyyteen kuin EU-jäsenyyteenkin, muuttui hänenkin vaikutusvaltansa ja asemansa 1990-lopulle tultaessa. Nopeasti ensimmäisen pitkäaikaisen vaimon kuoleman jälkeen tapahtunut avioituminen huomattavasti nuoremman näyttelijättären kanssa sai nopeasti kasvaneen bulevardilehdistön usein riemastumaan ja nuoren valtion poliittisissa väännöissä ei aina kuvia kumarreltu. Havelilainen tapa pohdiskeluun ja monipuoliseen reflektointiin oli täysin päinvastainen vahvan, määrätietoisen ja suoraviivaisen Vaclav Klausin toimintatavan kanssa. Muutamilta tsekeiltä sekä paikallista keskustelua seuranneilta jäin käsitykseen, että Havelin arvostus ei ole Tsekissä yhtä suurta ja ilmeistä kuin ulkomailla. Hänen synneikseen luetaan vaikkapa yksityistämisen prosessin epätasa-arvoisuus ja sen yhteydessä tapahtuneet ilmeiset väärinkäytökset. Tosiasiassa näistähän päätti parlamentti ja presidentillä oli vain vähäinen vaikutus.

Havelin elämäkertaa lukiessa voi myöskin pohtia suomalaisia vastaavuuksia. Muutamia mutkia suoristamalla ja kunnollisen ripauksen mielikuvitusta käyttämällä viimeaikaiset suomalaisetkin presidentit ovat olleet osaltaan ”havelilaisia” – tai päinvastoin. Havelilainen pohdiskelevuus muistuttaa Koivistosta ja Niinistöstä, maailmalla osaamisen parempi tunnistaminen kuin kotimaassaan Ahtisaaresta, valtavirrasta poikkeavasta idealismista huolimatta kansakunnan presidentiksi nousu Halosesta. Mutta havelilainen erityispiirre kehen tahansa nykyajan valtiomiehen verrattuna olivat tietysti hänen usein muodoltaan ja sisällöltäänkin loisteliaat puheensa, joihin hän näki itse paljon vaivaa.

Monen maan jähmeäksi etabloituneissa hallinnoissa nosteltiin useammankin kerran kulmakarvoja, kun Havel ensimmäisen kerran presidentiksi tultuaan kokosi oman kabinettinsa Kansalaisfoorumin aktiiveista, joihin kuului kirjoittajia, näyttelijöitä, teatterintekijöitä, kulttuurihenkilöitä. Kirjan lukukokemuksen jälkeen tuntuukin sille, että parhaimmillaan Havelin presidentinkausi oli, kun hän sai avata uusia polkuja samanmielisten toveriensa kanssa, jotka eivät olleet vielä poliittisten rutiinien marinoimia ja tukahduttamia. Olisiko hän saanutkaan yhtä paljon muutoksia presidenttinä aikana kotimaassaan, ellei hänellä olisi ollut tätä uudenlaista työn ja toiminnan tapaa?

Prahan keväässä

Praha on erinomaisen hieno ja kaunis kaupunki. Olen ollut täällä edellisen kerran yhtä yötä pitempään vuonna 1988, ja paljon on kaupunki sen jälkeen muuttunut ja virkistynyt. Tällä kertaa tulin Herrasmiesten kirjakerhon vuosittaiselle (jo viidennelle!) matkalle keskiviikkoillasta aina sunnuntaihin saakka.

Kaupunki on kaunis ja monipuolinen - ja rakennuskantaa on kaupungin vanhoissa osissa kunnostettu todella suurella pieteetillä. Löysin mukavan kaksion AirBnB:n kautta ja asun hienosti restauroidun Jerusalem-synagogan vieressä.

Mutta kyllä muutenkin vanhat rakennukset ovat hienoja: komeita seinäkoristeita, vanhankaupungin rakennuksilla myös rakennusten katoilla upeita koristeita jne. Tässä kaupungissa on ilo kulkea kameran kanssa, koska mielenkiintoisia yksityiskohtia löytyy helposti kuvattavaksi.

 

 

Mutta vanhana kulttuurikaupunkina Prahasta tietysti löytyy myös elävää taidetta. Kuten tämän blogin lukijat muistanevat, olen usein kuvannut eri kaupunkien katujen taidetta - niin tällä kertaa Prahassakin. Mutta on kaupungin keskustassa myös uudentyylisiä, jatkuvasti eläviä veistoksiakin!

 

Prahaan tutustumisen tärkeä osa on Prahan linna. Kaksituntisen asiantuntevan Hanka-oppaamme johdattaman kierroksen aloitimme katedraalista, jonka lopullinen valmistuminen kesti kuutisensataa vuotta, mutta hieno rakennus se on. Kun kirkkosalin holveja ovat kaikki kuvanneet ja nähneet pilvin pimein, niin tälläkin kertaa etsin yksityiskohtia, joissa näkyisi upea käsityötaito ja katoava osaaminen.

Prahan linna on oppaamme mukaan maailman suurin käytössä oleva linnakokonaisuus, jossa on myös valtionhallintoakin - mm. presidentin palatsi ja erilaisia jo vuosisatoja käytössä olleita saleja ja tiloja, jotka ovat edelleenkin käytössä.

 

Moninaisten rakennusten sisätilojen ohella linnan alueella on paljon aukioita ja toreja suihkulähteineen ja patsaineen. Kiehtova on myös melko moderni poikapatsas - huomiota saattaa kiinnittää hänen olemuksessaan, että tietty - näemmä mielenkiinnon ja koskettelun kohteena usein ollut  -  ruumiinosa ei ole päässyt patinoitumaan niin kuin muut ruumiinosat!

 

Sosiaalinen media kevään vaalityössä

Kirjoitin vuonna 2012 Suomen Toivo –ajatuspajalle julkaisun ”Sosiaalinen media – poliittisen vaikuttamisen uusi voima” (versio 1.0) (jos haluat, voit käydä täältä lataamassa tuon julkaisun pdf-muodossa). Kun tämä julkaisu tehtiin yhteistyössä eurooppalaisen CES-ajatuspajan kanssa, siitä tehtiin myös englanninkielinen tiivistetty julkaisu. Ilokseni olen havainnut, että tähän englanninkielisiin julkaisuumme on viitattu muutamaan kertaan, kun on pohdittu sosiaalista mediaa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Mielenkiintoisin taitaa olla edelleenkin ” The Power of Social Media in Political Processes - A Case Study of Politics in Pakistan” –artikkeli, johon julkaisumme oli kelvannut lähteeksi.

Sosiaalisen median nopea kehitys tärkeäksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen muodoksi on osa tieto- ja viestintäteknologian kehittymistä. Tilastokeskuksen viime vuoden lopulla julkaiseman Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö –tutkimuksen mukaan vuonna 2014 yli puolet suomalaisista 15-89-vuotiaista oli viimeisen kolmen kuukauden aikana seurannut jotakin yhteisöpalvelua (esimerkiksi Facebookia). Saman tutkimuksen mukaan näistä yhteisöpalveluja seuraavista yli kolme neljäsosaa seuraa niitä päivittäin tai lähes päivittäin, ja kolmasosa yhteisöpalveluja seuraavista seuraa niitä useamman kerran päivässä. Vaikka vaaleja ei ratkaistakaan vain sosiaalisessa mediassa – itse asiassa eri vaalikoneiden merkitys on tutkimusten mukaan Suomessa tärkeämpi vaikuttaja – niin kasvava merkitys somella myös vaalityössä tulee olemaan.

Eri vaaleissa tehdyt tutkimukset (esimerkiksi Obaman kampanjasta 2008, jossa hän voitti selvästi vastaehdokkaansa John McCainin) ovat osoittaneet, että oman kannan ja oman ehdokkaan positiivinen kannattaminen ja ns. värin tunnustaminen ovat myönteisiä signaaleja ja ovat selvästi edesauttamassa myös sosiaalisessa mediassa vaikuttamista. Niin että vaikka Suomessa on vaalisalaisuus, niin itse oman kantansa saa avoimesti kertoa. Itse tulen äänestämään Kokoomusta ja Uudellamaalla aion äänestää Kai Mykkästä.

Olin eilen alustamassa Aurinkorannikon kokoomuksen tilaisuudessa sosiaalisesta mediasta politiikassa. Päädyin alustuksen jälkeen kirjoittamaan muutaman vinkin mitä yksilöt voivat tehdä tavallisina somen käyttäjinä vaalityössä. Näitä asioita päädyin suosittelemaan:

Jos olet Facebook-käyttäjä, voit esimerkiksi
-    poimia ajankohtaisia juttuja eri medioista, kommentoida niitä ja reitittää/linkittää edelleen ystävillesi ja tuttavillesi
-    lisätä oman Facebook-profiilisi kuvaan tukemasi eduskuntavaaliehdokkaan numeron
-    tykätä, kommentoida ja linkittää edelleen kokoomuksen, sen piiri- ja paikallisjärjestöjen ja yksittäisten ehdokkaiden Facebook-sivuja
-    muistuttaa omalla Facebook-seinälläsi ja tarvittaessa vielä henkilökohtaisilla Facebook-viesteillä esimerkiksi ennakkoäänestyspäivistä ja –paikoista (ja kertoa ehkä omasta ehdokkaastasikin)
-    nostaa Facebook-kavereidesi kanssa positiivisella mielellä keskusteluun esimerkiksi kokoomuksen Korjausliike-ohjelman teemoja.

Jos olet Twitterin käyttäjä, voit esimerkiksi
-    kommentoida ja reitittää ajankohtaisia keskusteluteemoja edelleen
-    reitittää parilla positiivisella twiitillä seuraajiasi tutustumaan esimerkiksi oman ehdokkaasi internet-kotisivuihin tai Twitter-profiiliin
-    muistuttaa twiiteillä esimerkiksi ennakkoäänestyspäivistä ja –paikoista (ja kertoa ehkä omasta ehdokkaastasikin).

Tietysti vanha kunnon tekstiviestikin voi olla hyvä vaikuttamisen tapa eli jos käytät itse paljon tekstiviestejä, voit esimerkiksi
-    muistuttaa tekstiviesteillä esimerkiksi ennakko-äänestyspäivistä ja –paikoista (ja kertoa ehkä omasta ehdokkaastasikin)
-    lyhyellä tekstiviestillä kertoa, ketä olet itse päätynyt äänestämään ja miksi.