Torstaina kirjoitettavan tiistaiesseeni sai tällä kertaa innoituksensa Michael Zantovskyn kiitetystä kirjasta ”Vaclav Havelin elämä politiikan ja runouden näyttämöllä” (WSOY 2014). Jotenkin miellyin enemmän englanninkieliseen alkuperäisteoksen nimeen ”Havel: A Life”. Miksi eivät suomentajat (tai kirjan markkinoinnista päättävät) voi suosia yksinkertaisuutta? Tosin kirjan nimistä mieleeni tuli myös päinvastainen esimerkki vuosikymmenien takaa Ed McBainin dekkarista, jonka juoni alkoi lentolaukusta löydetystä tuntemattoman miehen irtileikatusta kädestä ja dekkarin alkuperäinen englanninkielinen, moniulotteinen nimi oli "Give The Boys A Great Big Hand"; suomentaja pohti ilmeisesti muutaman unettoman yön, miten saisi tuon moniulotteisuuden suomeksi käännettyä ja päätyi lopulta suomenkieliseen pelkistettyyn nimeen "Käsi".
Michael Zantovsky oli erityinen elämäkerturi, että hän oli vuosikymmenet todella lähellä Havelia ja työskenteli myös hänen kanssaan pitkään ja tiiviisti mm. läheisenä neuvonantajana. Kirjassa kiehtoo hänen vaivaton ja myös ilmeisen rehellinen tapansa kertoa niistä asioista, joista elämäkerroissa yleensä vaietaan ja joita vahvasti kaunistellaan. Lukukokemukseni sai lisää syvyyttä, kun vierailimme maaliskuun puolivälin jälkeen Prahassa "Havelin seuduilla" ja hänen lempipaikoissaan kymmenkunnan ystäväni kanssa, jotka olivat myös kirjan lukeneet.
Havelin elämänkulku vauraan perheen pojasta kansainvälisesti tunnustetuksi näytelmäkirjailijaksi – ja sosialistimaan valvotuksi ja vangituksi kansalaisaktivistiksi – on mielenkiintoinen ja kiehtova, mutta tietysti hänen nousunsa 1980-luvun lopun samettivallankumouksen jälkeen uudesti syntyneen kansakunnan tunnustetuksi johtajaksi leimatusta toisinajattelijasta on jotakin aivan erityistä ja ainutlaatuista. Vaclav Havelin elämään mahtui monta erilaista elämää, joiden polut ristesivät keskenään. En toista elämäkertaa ja sen kulkua, mutta pohdintaan kannattaa nostaa kolme teemaa Havelin elämästä.
Ensimmäinen mielenkiintoinen teema on nopeasti muuttuneessa poliittisessa tilanteessa vuoden 1989 samettivallankumouksen jälkeen Havelin halu ja kyky yhdistää kansakuntaa eikä repiä sitä hajalle ja etsiä vahvasti syyllisiä ja rangaista heitä. Hakematta tulivat mieleen yhtymäkohdat toisen merkittävän aikamme poliittisen ikonin eli Nelson Mandelan kykyyn nähdä itse koettujen vääryyksin yli ja lähteä rakentamaan kansakuntaa kohti yhtenäisyyttä. Kyky ymmärtää ja antaa anteeksi on usein paljon vaikeampaa ja rohkeampaa kuin kyky tuomita ja kostaa. Vuonna 1989 monessa muussa maassa – vaikkapa Romaniassa - vallanvaihto ei sujunut yhtä jouhevasti. Aikoinaan keinotekoisesti synnytetyn Tsekkoslovakian osalle tuli kuitenkin jakautuminen Tsekkiin ja Slovakiaan, jota Havelkaan ei pystynyt estämään. Mutta tämä jakautuminen oli rauhanomainen ja hallittu prosessi, joka olisi voinut mennä monin osin vikaankin. Kokemukset entisen Jugoslavian hajoamisesta eivät olleet kenellekään eurooppalaiselle innostavia rajojen siirtelyn ja uusien valtioiden synnyn helppoudesta.
Toinen mielenkiintoisia pohdintoja käynnistänyt teema Havelin elämässä oli vuoden 1968 Tsekkoslovakian miehityksen jälkeinen aika, jossa monet tsekit ja slovakit elivät ikään kuin sumussa vuosikaudet, kun maan yhteiskunnallista elämää lanasi normalisoinnin aika. Kun yhteiskunnallinen ja poliittinen pohdinta oli estetty, niin itsensä toteuttamisen ja oman aktiivisuuden puuduttamisen vaihtoehdoiksi jäivät päihteet ja seksi. Ehkä moni ei pidä tätä huonona vaihtoehtona viettää elämäänsä, mutta pakokeinoina ne ajan oloon alkoivat varmaan tuntua ahdistaville. Tästä udusta herääminen kesti monille vuosikausia, ja kansakunnan vallannut totaalinen arkinen apatia on varmasti ollut karmiva kokemus.
Kolmas kiehtova teema on poliittisen sankaruuden nopea muuttuminen ja rapautuminen kotimaassa. Vaikka Havel oli johtamassa maataan presidenttinä kohti poliittista vakautta sekä vaikuttamassa vahvasti niin NATO-jäsenyyteen kuin EU-jäsenyyteenkin, muuttui hänenkin vaikutusvaltansa ja asemansa 1990-lopulle tultaessa. Nopeasti ensimmäisen pitkäaikaisen vaimon kuoleman jälkeen tapahtunut avioituminen huomattavasti nuoremman näyttelijättären kanssa sai nopeasti kasvaneen bulevardilehdistön usein riemastumaan ja nuoren valtion poliittisissa väännöissä ei aina kuvia kumarreltu. Havelilainen tapa pohdiskeluun ja monipuoliseen reflektointiin oli täysin päinvastainen vahvan, määrätietoisen ja suoraviivaisen Vaclav Klausin toimintatavan kanssa. Muutamilta tsekeiltä sekä paikallista keskustelua seuranneilta jäin käsitykseen, että Havelin arvostus ei ole Tsekissä yhtä suurta ja ilmeistä kuin ulkomailla. Hänen synneikseen luetaan vaikkapa yksityistämisen prosessin epätasa-arvoisuus ja sen yhteydessä tapahtuneet ilmeiset väärinkäytökset. Tosiasiassa näistähän päätti parlamentti ja presidentillä oli vain vähäinen vaikutus.
Havelin elämäkertaa lukiessa voi myöskin pohtia suomalaisia vastaavuuksia. Muutamia mutkia suoristamalla ja kunnollisen ripauksen mielikuvitusta käyttämällä viimeaikaiset suomalaisetkin presidentit ovat olleet osaltaan ”havelilaisia” – tai päinvastoin. Havelilainen pohdiskelevuus muistuttaa Koivistosta ja Niinistöstä, maailmalla osaamisen parempi tunnistaminen kuin kotimaassaan Ahtisaaresta, valtavirrasta poikkeavasta idealismista huolimatta kansakunnan presidentiksi nousu Halosesta. Mutta havelilainen erityispiirre kehen tahansa nykyajan valtiomiehen verrattuna olivat tietysti hänen usein muodoltaan ja sisällöltäänkin loisteliaat puheensa, joihin hän näki itse paljon vaivaa.
Monen maan jähmeäksi etabloituneissa hallinnoissa nosteltiin useammankin kerran kulmakarvoja, kun Havel ensimmäisen kerran presidentiksi tultuaan kokosi oman kabinettinsa Kansalaisfoorumin aktiiveista, joihin kuului kirjoittajia, näyttelijöitä, teatterintekijöitä, kulttuurihenkilöitä. Kirjan lukukokemuksen jälkeen tuntuukin sille, että parhaimmillaan Havelin presidentinkausi oli, kun hän sai avata uusia polkuja samanmielisten toveriensa kanssa, jotka eivät olleet vielä poliittisten rutiinien marinoimia ja tukahduttamia. Olisiko hän saanutkaan yhtä paljon muutoksia presidenttinä aikana kotimaassaan, ellei hänellä olisi ollut tätä uudenlaista työn ja toiminnan tapaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti