Luin syyskuussa kaksi oivallista suomalaista esikoisteosta: Emmi Itärannan ”Teemestarin kirjan” ja Mikko-Pekka Heikkisen ”Terveiset Kutturasta”. Molemmat olivat sykähdyttäviä lukukokemuksia, tosin eri syistä. Itärannan hieno teos kuvaa ei-niin-kaukaista lähitulevaisuutta, jossa puhtaasta vedestä on tullut erittäin rajallinen luonnonvara. Itärannan kirjan tarina ja juoni olivat mallikkaita, mutta usein jäin nauttimaan hänen hauraankauniista kielestä, joka aina välillä rimaakin hipoen selviytyi lyyrisestä ilmaisustaan sujuvaan kerronnan virtaan. Heikkisen hulvaton kirja kertoo Pohjois-Suomen miesten mitan täyttymisestä, uudenlaisesta Suomen sisäisen konfliktin kärjistymisestä ja lopulta Pohjois-Suomen sodan julistamisesta Etelä-Suomelle. Heikkisen veijarimainen, mutta tosielämän ilmiöistä perustansa hakeva, tarina on kelvollinen ja hänenkin kielellinen valmiutensa oli ihailtavaa.
Kokosin muutama vuosi sitten Suomen Toivo –ajatuspajalle tulevaisuuden kaupunkeja käsittelevän elokuvasarjan. Päädyimme esittämään Fritz Lang –klassikon ”Metropolis”, Ridley Scottin erinomaisen elokuvan ”Blade Runner” ja Francis Lawrencen vetävän ohjauksen ”I am Legend”. Muitakin tulevaisuutta käsitteleviä elokuvia oli tarjolla – vaikkapa Luc Bessonin ”Fifth element” tai Jean-Luc Godardin ”Alphaville” (jota on suomeksi muistettu nimellä ”Lemmy Caution – piru mieheksi”….), mutta kolmeen edellä mainittua sitten valitsimme esitettäviksi ja sen jälkeen yleisön kanssa keskusteltaviksi.
Niin Itärannan ja Heikkisen lukukokemuksien kuin elokuvasarjan valmistelunkin jälkeen jäin pohdiskelemaan positiivisten utopioiden puutetta kirjallisuudessa ja elokuvissa – ja ehkä myös mielissämme. Kirjojen ja elokuvien (ja muidenkin kulttuurituotteiden) tulevaisuudenkuva on kylmänkalsea ja ankea – meillä on edessämme autoritaarisuutta, valvontaa, eriarvoistumista, tieteen väärinkäyttöä, asuttujen seutujen autioitumista, nälänhätää, joukkokuolemia, tappavia pandemioita.
Kun löydämme väärinkäytöksiä vaikkapa julkisen vallan puuttumisessa yksilöiden elämään, on ”1984” ikään kuin taikatermi; kollektiivisessa alitajunnassamme osaamme välittömästi yhdistää sen orwellilaiseen kauhukuvaan. Samalla tavalla osaamme kohta ymmärtää, että leviävät kulkutaudit tai autioituminen ovat kirjoissa ja elokuvissa olleet kuvattuina ja näin meidän näkökulmamme niihin muodostuu ehkä vaivattomammin. Ebola-keskustelussa odotan vain sitä hetkeä, kun yhtäläisyydet Tuntematon uhka –elokuvaan tai I am Legend –elokuvana ilmaantuvat julkiseen keskusteluun.
Miksi tulevaisuus nähdään erilaisissa kulttuurin tuotteissa niin synkkänä? Totta on, että esimerkiksi Risto Isomäen mainioiden kirjojen maalaamat tulevaisuudennäkymät perustuvat valitettavan oikeisiin faktoihin ilmastonmuutoksesta ja monet muutkin kirjailijat ovat osanneet oikein hahmottaa tulevaisuuden haasteita. Mutta jos katsomme maailmaa vaikkapa suomalaisin silmin 1950-luvulta nykypäivään, harva kai vakavissaan väittäisi elämämme kokonaisuudessaan muuttuneen kurjemmaksi: olemme eläneet rauhan aikaa ja sodissa kuolleita tai haavoittuneita ei ole meillä ollut, elinikä ja elämisen laatu ovat keskimäärin nousseet, koulutus on parantunut ja monipuolistunut. Totta on myös tietysti se, että meillä on syrjäytyneitä, työtä vailla olevia, leipäjonoissa seisovia, yksinäisiä. Ja vaikka maailmassa eriarvoisuuskin on kasvanut, niin kuitenkin myös parissakymmenessä vuodessa Kiinassa (osin kiitos meidän kyltymättömän halumme kuluttaa entistä enemmän tavaroita entistä halvimmilla yksikköhinnoilla) on absoluuttisesta köyhyydestä noussut satoja miljoonia ihmisiä materiaalisesti ihmisarvoisempaan elämään.
Ja kyllä – olen sitä mieltä, että kirjallisuuden ja elokuvien pitää puuttua oikeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja olla aina heikkojen puolella, koska heidän on vaikeaa saada omaa ääntään kuuluviin. Mutta olisiko kohtuutonta toivoa, että tulevaisuutta kuvaavissa kirjoissa ja elokuvissa joukkoon eksyisi myös sellaisia teoksia, joissa eri ihmiset yhdessä löytävät ratkaisuja maailman ongelmiin, eläisivät pitempään, paremmin ja onnellisempina ja kulkisivat kohti sopusointua ja onnea?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti