torstai 2. lokakuuta 2014

Ja nyt Espanjassa

Siirryimme tiistain aikana Berliinistä Fuengirolaan Espanjan Aurinkorannikolle. Muutto Berliinin suurkaupungin tunnelmasta tänne oli melkoinen, mutta täällä ei syksy tunnu vielä tulleen. On lämmintä ja yölämpötilatkin ovat päälle kahdenkymmenen asteen. Tänään sataa ripsautteli pari kertaa, mutta loppuviikon pitäisi olla selkeää ja lämmintä.

Pesin fillarini, pumppasin tyhjät renkaat täyteen ja rasvasin ketjut ja vaihteet ja sitten ajelemaan - sössin itse fillarin avaimen etsimisen kanssa aikani, mutta nyt kaikki kunnossa! Fuengirolan kaupunkia on kehitetty nykyisen naispormestari Esperanza Oñan aikana määrätietoisesti, ja täältä löytyy vuosi vuodelta laajentuva verkosto pyöräteitä, joka on mukavaa. Aurinkorannikolla kattavien pyöräretkien haasteena on paikan mäkisyysja vuoristoisuus ja omalla kunnollani ei kannata lähteä vuoriteitä polkemaan. Siksi ajelu tapahtuukin enemmän rannan suuntaisesti. Kuntoa voisi kyllä kohottaa myös taloyhtiöömme avatuissa kuntosaleissa - viimeeksi kulunene vuoden aikana tähän samaan taloon on avattu kaksi kuntosalia! Laitteet näyttävät kelvollisilta ja hinnat suorastaan houkuttelevilta.

Berliinissä kuvasin paljon, mutta kyllä täälläkin kuvattavaa löytyy, kunhan oppii tarkkailemaan ympäristöään tuoreella tavalla. Berliinihän oli kuvaamisen kannalta loistava kohde, kun mielenkiintoisia asioita suorastaan vyöryi päälle.

Huomenna aloitamme espanjan opiskelun - päätimme koettaa yksityistunteja ja katsotaan nyt huomenna miten ensimmäinen puolitoistatuntinen sujuu. Olisi kiva ottaa kaksi-kolme kertaa viikossa tuollainen rautaisannos ja arvioida sitten opitun määrää ja laatua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti