maanantai 9. helmikuuta 2015

Win the Right Games

Suuri jääkiekkokommentaattori - ja sittemmin myös pistämätön miehisen pukeutumismuodin tyyli-ikoni - Juhani Tamminen tiivisti turnauskiekkoilun tärkeän periaatteen pelkistykseksi "Win the Right Games". Tämä Tamin kertoma totuus pätee muillakin elämän alueilla. Tänäistä yhteiskunnallista keskustelua Suomessa ja Euroopassa seuranneena on kuitenkin ilmeisesti ollut niin, että Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä tai Kreikan tuore pääministeri Alexis Tsipras eivät ole lätkäkisa-analyysejä turhan tarkkaan seuranneet.

Tukevassa gallup-etunojassa oleva Keskustapuolue on - nyt uudestaan julkisuudessa esille otetussa vuoden 2013 alkoholipoliittisessa ohjelmassaan - oikeansuuntaisesti pohtinut alkoholin kansanterveydellisiä vaaroja ja kiinnittänyt huomion mm. siihen seikkaan, että alkoholi on työikäisten keskeisin kuolinsyy Suomessa. Mutta kun tähän ongelmaan lähtee myös etsimään ratkaisua - vaikkapa pohdiskelemalla "Alkon ulkopuolisessa vähittäismyynnissä myytävien tuotteiden alkoholiprosentin rajoittamisesta" - niin aivan helvetillinen kalabaliikkihan siitä syntyy. Iltapäivälehdistö repii pelipaitansa, sosiaalinen media pursuaa taivasteluja, Facebook-sivut täyttyvät linkityksistä erilaisiin parodiakuviin ja mielikuvat ovat vahvoja, että sotien puolustustaistelu itsenäisestä Suomesta meni tärviölle, kun keskiolutta ei enää saisi huoltoasemilta ja kioskeista ranteet venyen kantaa aamunkoitosta iltaruskoon. Suomalaiset kyläkaupat kuolevat ja maaseutu autioituu, kun olutta ei enää nykyisen vahvuisena saisi nykyiseen tapaan.

Siis hei Juha Sipilä - tämä ei nyt ole sen "Win the Right Games" -opetuksen mukainen. Tätä peliä keskioluen laimentamisesta tulevien vaalien alla, jossa jokaisessa haastattelussa tämä tulee silmillesi, et voi voittaa. Tilannetta ei helpota, että otit nyt sitten takapakkia tästä tavoitteesta ja noin lätkävertauksena pelin päättymisen jälkeen vaikeroisit, että se toisen erän vastustajan maali näytti paitsiolta.

Eipä ollut Alexis Tsipraskaan kuulolla Tamin opetuksia erätaouilla kuulemassa. Jos ajatuksena on, että itse säästäväiset saksalaiset ovat kaiken pahan alku ja juuri, ja noin varmuuden vuoksi käytäisiin kaikki muut tärkeät EU-maat ensin läpi kootakseen yhteisrintamaa saksalaisia vastaan, ei vain nyky-Euroopassa toimi.

Kotonahan saa kertoa koviakin tarinoita, mutta oletus, että ensimmäisenä pääministeritekona saksalaisten piikittely ja muualta tuen hakeminen ennen kuin puhuttaisiin EU:n todellisessa ytimessä oleville, ei ollut voittavasta pelikirjasta. Se aika, jolloin Saksa oli EU:n suurin talous, mutta toisen maailmansodan hävinneenä, hirmutekoihin syyllistyneenä ja jakautuneena maana poliittinen sivustakatsoja, on mennyttä aikaa. Tai vielä voisi tarkentaa: Saksa-kortti on hihassaan niillä EU-mailla, joita saksalainen sotakone todella lanasi toisessa maailmansodassa. Niin että hei Alexis Tsipras - "Win the Right Games".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti