perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulun aikaa Fuengirolassa

Joulutohina ja joulukiireet ovat täällä Espanjassa Aurinkorannikollakin toisenlaisia kuin Suomessa. Tapaninpäivä on jo normaali päivä (paitsi monille suomalaisliikkeille, jotka noudattavat suomalaista tapaa ja ovat Tapanina kiinni) ja jouluaattonakin touhu jatkuu monissa kaupoissa normaaliin aukioloaikaan saakka. Joulupäivänä kyllä kaupat ovat kiinni ja meno muutenkin varsin rauhaisaa.

Kävin jouluaattona iltapäivällä pitemmän kävelylenkin Fuengirolassa kamera kaulassa. Vaikka täällä on lämmintä, niin rantaelämä on kuitenkin vähäistä ja hiekkarannoilla olisi tilaa (Katri Helenan sanoin "Katson autiota hiekkarantaa").



Joulukuusia löytyy lähinnä valaistuina teräskehikkoina, ja onneksi kukaan ei ole rahdannut tänne rannalle muutaman metrin korkuista suomalaista joulukuusta. Tietysti tässä täytyy olla varovainen sanoissaan, koska joku voi saada päähänsä pystyttää Joulupukin pajan poroineen kuusineen kaikkineen Fuengirolan rannalle. Tyydytään toistaiseksi auringonpaisteessa kylpeviin palmuihin.


Joulun aikana tuntuu ehkä oudolle väittää, että joulukoristuksessaan kaupunki on kauniimpi ilta- ja yöaikaan, mutta näin se vaan on. Pari viikkoa sitten julkaisin kuvia niin Fuengirolasta kuin Malagastakin ilta-aikaan ja komealtahan se näytti. Päivänvalossa teräskehikkokuuset, polyrottinkiporot ja seimiasetelemat eivät vain näytä yhtä hyvältä kuin valaistuina. Polyrottinkiporoparat (nyt siis ymmärsin, että "PORO" on siis lyhenne POlyROttingista.....) näyttävät päiväaikaan tylsiltä ja iltaisin korneilta, joten sääliksi käy hienoja eläimiä, jotka näin tulevat kuvatuiksi.





Mutta rantabulevardilta löytyi myös todellisia ilon aiheita eli hienoja hiekkaveistoksia. Muistaakseni tämä sama taiteilija teki viime vuonna hienonn työn Simpsoneista ja tällä kertaa Hollywood-tähdet ja musiikkistarat pääsivät esille. Hienoja töitä, jotka sitten muutaman päivän päästä ovat historiaa.....










Mutta löytyi Fuengirolan rannoilta toisenlaisiakin aiheita - hienoja olivat nämäkin työt!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti