tiistai 23. syyskuuta 2014

Tietovisaratkaisu: Berliini elokuvissa - osa 2

Toisessa elokuva-aiheisessa kysymyksessämme näytimme kuvan Alexanderplatzilta - kuvassa näkyi sekä DDR:n aikaan rakennettu maailmankello että korkea televisiotorni. Tietysti mieleen saattoi tullla Rainer Werner Fassbinderin "Berlin Alexanderplatz", mutta sen kuvastossahan näitä maisemia ei näkynyt.

Etsimämme elokuva on vuodelta 2003 "Goodbye Lenin", jonka on ohjannut Wolfgang Becker. Elokuvan tapahtumapaikkana on pitkälti (Itä-)Berliini, jonka DDR:n puolen keskeisiä maamerkkejä ja ylpeydenaiheita Alexanderplatz ympäristöineen oli. Elokuvan perusjuonena on nuoren aikuistuvan pojan huolenpito DDR:n yhteiskuntaelämään osallistuneesta aktiivisesta äidistään, joka vaipuu koomaan DDR:n loppuaikoina. Äiti herää koomastaan muutaman kuukauden päästä, kun Saksa on yhdistynyt. Äidin toipumisen kannalta on välttämätöntä, että hänelle ei aiheudu suuria järkytyksiä - ja niinpä hänen poikansa vaivoja säästämättä ryhtyy rekonstruoimaan vanhaa DDR:ää televisiolähetyksiä ja ruokatarvikkeita myöden. Kaikin tavoin äiti säästetään siltä hankalalta tiedolta, että poliittisesti muutamassa kuukaudessa kaikki on muuttunut.

Tämä on lämminhenkinen elokuva, joka osaa myös muistuttaa, että ihmisten elämä erilaisissa ympäristöissäkin voi olla elämisen arvoista ja yhteisöllistä. Muutamat DDR:ssä nuoruuttaan asuneet tuttavani pitävät tätä eräänä lempielokuvanaan sen hauskan ironian, mutta myös arkisen elämän kuvauksen kannalta.

1 kommentti:

  1. Oon nähnyt leffan, oli muistaakseni hauska! Berlin alexanderplatzista muistan sen että katselin sitä telkkarista isäni kanssa ja meinasin aina kuolla häpeästä kun siinä kiroiltiin, huudettiin ja naitiin. Oi että te sivistytte tällä matkalla!

    VastaaPoista