Toinen tiistaiblogini on sekin kirjallisuusaiheinen. Suuren osan tästä tekstistä olen julkaissut aiemmin toisessa blogissani, mutta olen myös tätä ajanmukaistanut Harrisin tuotannon osalta. Hänestä ja hänen tuotannostaan kirjoittaminen on sikälikin loogista, että hänen ensimmäinen poliittinen trillerinsä sijoittuu juuri Berliiniin.
Ensimmäisen Robert Harrisin lukukokemukseni jälkeen olen ollut hänen vankkumaton faninsa. Ostin 1990-luvun alussa New Yorkista silloin juuri ilmestyneen "Fatherland"-kirjan (suomeksi Kolmannen valtakunnan salaisuus vuodelta 1992) ja luin sen yhdeltä istumalta eli aamuun saakka - ja olin myyty mies. Olen lukenut painotuoreina Harrisin neljä nykyaikaan sijoittuvaa teosta (ja varmaan tulevaisuudessa luen hänen historiallistakin fiktiotaan).
Fatherland kuului sellaiseen poliittisten trillereiden harvalukuiseen genreen, jota luen mielelläni eli "vaihtoehtoiseen historiaan" perustuviin teoksiin. Kirjan tapahtumissa eletään vuotta 1964 ja valmistaudutaan Adolf Hitlerin 75-vuotispäiviin. Saksa ja Yhdysvallat ovat selvinneet voittajina toisesta maailmansodasta ja Hitlerin vieraaksi on tulossa USA:n presidentti Joseph (!) Kennedy (eli John F. Kennedyn isä, joka tunnettu myös antisemitismistään). Kirjan keskeisenä juonena on saksalaisen poliisin ja amerikkalaisen tutkivan journalistin yhteistyö Natsi-Saksan tarkimmin varjeltujen salaisuuksien paljastamiseksi, mutta kirjan tenho perustuu suurelta osaltaan Harrisin luomaan hienoon vaihtoehtoisen historian uskottavaan maisemaan.
Fatherlandin jälkeen etsin muita vastaavia kirjoja - silloin löysin Philip K. Dickin "Oraakkelin kirjan" (alun perin vuodelta 1962, mutta suomeksi se ilmestyi 1992), jossa Yhdysvallat hävisi toisen maailmansodan ja oli nyt akselivaltojen jakama. Suomalaisista Ilkka Remes toi mainion lisän näiden kirjojen sarjaan esikoisellaan "Pääkallokehrääjä" (vuodelta 1997), jossa neuvostojoukot valtasivat Suomen 1945 ja Remeksen kirjassa elettiin Neuvosto-Suomessa vuotta 1985.
Harrisin seuraava poliittinen trilleri sijoittui todelliseen aikaan ja paikkaan. "Enigma" (vuodelta 1995, ilmestyi suomeksi 1996) kuvasi Englannissa toisen maailmansodan aikana tehtyä intensiivistä työtä Natsi-Saksan salakielisanomien purkamiseen ja saksalaisten itse murtamatoman pitämänsä koodin murtamiseen. Enigmalla oli ansionsa, mutta se ei yltänyt kuitenkaan Fatherlandin tasolle, mutta oli silti huomattavasti peruskauraa parempi kirja.
Kolmannessa poliittisessa trillerissään "Archangel" (vuodelta 1998, suomeksi 1999 epäonnistuneella nimellä Arkkienkeli) kirjailija vie lukijansa sosialismin jälkeiselle Venäjälle. Länsimaisen tutkijan Fluke Kelson mielenkiinto saadaan syttymään Stalinin jäämistöön väitetyksi kuuluneella muistikirjalla - juoni kulkee osaavasti murrosvaiheen Venäjällä ja Neuvostoliiton historiassa. Keskeisenä juonen aineksena on Stalinin perintö ja Stalinin merkitys nyky-Venäjällä. Ehkäpä jotain ajastamme kuvaa se, että kirja tuntuisi tänä päivänä juoneltaan ja tarinaltaan jopa uskottavammalta kuin ilmestymisaikanaan.
Viimeisin Harrisin nykyaikaan sijoittuva poliittinen trilleri on "Ghost" vuodelta 2007 (suomeksi Haamukirjoittaja vuodelta 2008). Tässä teoksessa Tony Blairia kovasti muistuttava entinen Ison-Britannian pääministeri Adam Lang on laatimassa muistelmiaan. Uusi haamukirjoittaja astuu kuvaan edellisen kuoltua tapaturmaisesti. Kirjan käsikirjoitus on haastava, aikaa on muistelmien julkaisemiseen vähän ja tarkasti varjeltuun käsikirjoitukseen sisältyy paljon muutakin kuin vain murroskauden poliittisia muistelmia. Harris osaa kuvata erinomaisesti vallasta väistyneen poliitikon sielunmaisemaa, mutta osaa rakentaa myös erinomaisen jäntevän trillerin.
Harrisin kirjojen perusteella voi tehdä myös mainioita elokuvia - Roman Polanski ohjasi vuonna 2010 ilmestyneen elokuvan "The Ghost Writer", jonka hän käsikirjoitti yhdessä Harrisin kanssa. Myös Enigmasta tehtiin kelvollinen, joskaan ei loistava, elokuva vuonna 2001. Elokuvallista potentiaalia olisi ollut runsaasti Fatherlandissa, mutta siitä tehtiin vain TV-elokuva (lavastajaa varmaan 1990-luvulla hirvitti rakentaa 1960-luvun voittaja-Saksan Berliini) ja Archangelkin päätyi BBC:n minisarjaksi.
Viimeisimmän Harrisin kirjan aiheena on 1890-luvulla Ranskaa kuohuttanut Alfred Dreyfusin tapaus. ”An Officer and a Spy” (Upseeri ja vakooja, 2014) on vahvasti faktoihin perustuva kaunokirjallinen teos. Juutalainen Dreyfus, joka johdonmukaisesti kiisti vakoilun, tuomittiin maanpetoksesta varsin kevein perustein. Vaikka oikea syyllinen paljastui vuosia myöhemmin, Dreyfusin kunnian palauttaminen kesti yli 10 vuotta – ja oikeaa syyllistäkään ei koskaan varsinaisesti tuomittu. Tämäkin on erinomainen kirja historian suuresta poliittisesta skandaalista. Mutta kirja on myös sukellus Ranskan vahvaan antisemitismiin, jonka asenneilmasto ei ollut kaukana naapurivihollisen Saksan politiikasta kahta sukupolvea myöhemmin.
Upseeri ja vakooja –kirjassaan Harris palaa tietyllä tavalla juurilleen ja yhdistää poliittisen tarkkanäköisen kommentoinnin todellisiin tapahtumiin. Hän on taustaltaan poliittinen kommentaattori ja toimittaja, joka on valmistunut Cambridgestä pääaineenaan englantilainen kirjallisuuus. Työskentely BBC:llä ja Observer-lehdessä näkyy hänen fiktiossaankin vahvana taustojen tutkimisena ja oivaltavana erilaisten yhteyksien ymmärtämisessä. Ennen Fatherlandia hän julkaisi viisi yhteiskunnallista kirjaa - näiden joukossa mm. aikalaiskuvaukset Labourin puheenjohtaja Neil Kinnockista ja Thatcherin lehdistöpäällikkö Bernard Inghamista. Aikaisempiin Harrisin töihin kuuluu myös erinomainen "Selling Hitler" -teos, jossa kerrotaan Hitlerin väitettyihin päiväkirjoihin liittyvän huijauksen tarina 1980-luvun alusta.
Mihin perustuu sitten Robert Harrisin kirjojen tenho ja kiehtovuus? Vahvan kirjoittamisen kokemuksen ohella Harris osaa myös tarttua mielenkiintoisiin aiheisiin ja saada niihin tuoreen ja kiehtovan näkökulman. Tärkeää on kuitenkin mukaansatempaavan kertomisen taito. Luin Selling Hitler -kirjaa samalla intensiivisyydellä kuin hänen fiktiotaankin, vaikka tiesin juonen tapahtumat ja lopputuloksenkin tarkkaan. Uusin Upseeri ja vakooja –kirja ei välttämättä yllätä lopputuloksellaan, mutta on antoisa kerronnaltaan ja tarinan kehittelyltään. Harrisin kirjojen lukeminen on juuri tuota hakemaamme kokemusta - antautumista mielenkiintoisen ja hyvin kerrotun tarinan vietäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti