tiistai 9. syyskuuta 2014

Aman tiistaiessee: Lukekaa Mark Kurlanskya!

Leikittelen joskus ajatuksella, että jos saisin elää elämääni aikalaisenani oman elämäni sijasta, haluaisinko olla Jake Nyman, Peter von Bagh vai Markku Koski. Pikkuhiljaa olen kallistumassa Markku Koskeen suosikkihenkilönä, koska hän on komean keski-ikäisen miehen tavoin silmälasipäinen, harvahiuksinen ja parrakas – ja hänen populaarikulttuuria luotaavat esseensä ovat mitä hienointa luettavaa. Jos pitäisi valita aikalainen Yhdysvalloista, jonka elämää haluaisin elää ja jonka silmin maailmaa katsella, minulla ei olisi valinnanvaikeutta: haluaisin olla Mark Kurlansky.

Ensituttavuuteni Mark Kurlanskyn kanssa oli hänen teoksensa ”Cod: A Biography of the Fish That Changed the World”, joka on erinomainen turskan historia – ja paljon enemmänkin. Kuivattu turska oli aikoinaan kovaa valuuttaa ja haluttua kauppatavaraa. Turskan moniulotteinen historia kattaa lukuisia seikkoja. Baskit olivat aikanaan mainiota turskanpyytäjiä ja Kurlansky spekuloikin, että baskit mahdollisesti löysivät jo ennen Kolumbuksen retkiä Pohjois-Amerikan kalarikkaat rannikot, mutta pitivät salaisuutensa visusti piilossa. Baskien omaperäinen kieli oli tärkeässä roolissa salaisuuksien varjelussa ulkopuolisilta.  Uuden Englannin vaurastuminen perustui osittain kuivatun turskan myymiseen Pohjois-Amerikan eteläosiin orjien ravinnoksi. Ja tietysti oman aikamme ahneus johti myös valtavaan ja piittaamattomaan ylikalastukseen ja turskan lähes sukupuuttoon hävittämiseen.

Tällä kirjailijalla on kyky ottaa tietty artefakti tai ilmiö, jota hän käyttää prismana kokonaisen aikakauden tai kulttuurin tarkasteluun. Peter Englundin mikrohistoriallinen lähestymiskulma on samantyylinen, mutta Kurlanskyn kirjoittajanote on selvästi journalistisempi ja tietyllä tavalla vetävämpi. Turskan historiasta kumpusivat myös kaksi muuta kirjailijan avainteemaa eli suola (Salt: A World History) ja baskit (The Basque History of the World). Kalastamiseen liittyi myös kaksi muuta teosta eli kiehtova tarina, kuinka New Yorkin satama-alueilta osterit katosivat purjelaivakauden jälkeen, kun satama-alueiden herkkä luonto muuttui (The Big Oyster: History of the Half Shell) ja kuinka Uuden Englannin rannikon kukoistava kalastuskaupunki Gloucester muuttui (The Last Fish Tale). Jos tämä teema kiinnostaa, niin näitä kirjoja tukee Paul Greenbergin erinomainen teos neljästä kalalajista ja ihmisten niille aiheuttamasta tuhosta (Four Fish: The Future of the Last Wild Food).

Mutta on Mark Kurlansky muustakin kirjoittanut kuin kaloista ja suolasta. Suomeksikin ilmestynyt vuodesta 1968 kertova kirja (1968: The Year That Rocked the World) on mielenkiintoinen reportaasi, jonka ytimenä on kysymys: miksi niin moni asia ja kehityssuunta eri puolilla maailmaa kulminoituivat juuri vuonna 1968. Laajaan tuotantoon kuuluu myös kirjoja Euroopan juutalaisista, Karibiasta ja väkivallattomuudesta. Baseball ja baseballin sankarit ovat viime aikoina olleet parinkin kirjan teemana, mutta viimeisimmässä kirjassaan tekijä palaa jälleen kalaan ja Uuteen Englantiin. Nyt teemana on Clarence Birdseye eli mies, joka vaikutti erittäin ratkaisevasti pakasteruokateollisuuden syntyyn ja kehittämiseen (Birdseye: The Adventures of a Curious Man).

Birdseyesta kertova kirja on kiehtova kertomus kuinka uteliaisuudella, kokeilemisella ja yrittäjyydellä muutetaan maailmaa. Tietysti tarina on myös periamerikkalainen monine epäonnistumisineen, mutta taas uudelleen kokeiluineen ja yrittämisineen eli fail fast – try again  –saagaa parhaimmillaan. Tämä on tärkeä kirja kaikille, jotka pohtivat mikä ihme on se ”ekosysteemi”. Vaikka Birdseye saikin pakastettua uudella tekniikalla kalaa siten, että sen maku ja tuoreuden tuntu säilyivät, oli edessä lukuisia muita haasteita. Jakeluketjun kaupoissa tai tukkuportaassa ei ollut alkuvaiheissa pakastimia – kodeista puhumattakaan eli kylmäketju katkesi melko nopeasti tehtaan portin ulkopuolella. Koko mantereen kattava liiketoiminta edellytti myös uudenlaisia jakeluratkaisuja pakastimia omaavine kuorma-autoineen ja myös kunnollista tieverkostoa. Elintarvikkeita valvovien viranomaisten piti hyväksyä monet tehdyt ratkaisut, ja usein puuttui myös säännöksiä, joita voitiin edes soveltaa. Ja volyymi – kriittinen massa oli välttämätöntä, että kannatti esimerkiksi kustantaa vähittäiskaupalle omat pakastimet, joista tuotteita saattoi myydä kuluttajille. Clarence Birdseyestä kertovan kirjan sankaritarina muodostuukin jatkuvasta uteliaasta kokeilusta ja määrätietoisesta kaupallistamisesta – ja siten tälläisten keksintöjen kuten kotitalouksissa käytettävien pakasteiden tuomisesta ihmisten arkeen. Ja ehkä tätä voi lukea myös tarinana, miten eurooppalaiset osaavat hahmottaa ilmiöitä teoreettisella tasolla ja ratkoa abstrakteja ongelmia, mutta amerikkalaiset osaavat myös kaupallistaa kehitystyönsä tuotteiksi ja palveluiksi.

Miksi Mark Kurlanskya siis kannattaa lukea? Hän osaa ottaa arkisen ilmiön – olkoon se turska, suola tai pakastettu kalapuikko – ja sitä tarkastelemalla avata meille ikkunoita maailman ymmärtämiseen, lukemiseen ja tulkitsemiseen. Hän kirjoittaa kiehtovasti ja ymmärrettävästi ja osaa punoa arkisiin ilmiöihin monipuolisia taustoja ja saattaa ne laajempaan historialliseen yhteyteensä. Kun pystyy ostereiden häviämisellä haastamaan lukijan pohtimaan satamien meriluonnon muutoksia höyrylaiva-aikakaudella tai turskan kohtalolla ylikalastuksen osoittamaa ahneutta, on kirjoittajana mielestäni onnistunut työssään. Lukekaa ihmiset Mark Kurlanskyn kirjoja!

2 kommenttia: