perjantai 26. syyskuuta 2014

Sateen jälkeen kasvitieteellisessä puutarhassa

Ajoimme tänään fillareilla reippaasti keskustan ulkopuolella olevalle kasvitieteelliselle puutarhalle. Toisesta fillaristamme kosahti eilen illalla takakumi (joka oli kai 1980-luvulta....) ja saimme polkupyörän tänään iltapäivällä takaisin huollosta. Huolto oli tosi nopea ja huollon laskukin oli hyvin saksalainen ja täsmällinen: 28,57 euroa - tämä sisälsi sekä ulkorenkaan että sisärenkaan töineen kaikkineen. Hupaisaa oli laskun täsmällisyys senttejä myöten.

Sitten lähdimme kohti Botanische Garten -kohdetta Dahlemissa. Menomatka oli melko pitkä, koska suunnistajana tein kolme pummia, mutta ehdimme kyllä vielä puolisentoista tuntia kiertelemään vahvan pilvisessä iltasäässä. Siksipä kuvaaminen oli hankalaa, kun valoa oli niukasti sekä pilvisyyden että iltahämärän vuoksi. Ehkä vielä palaamme sinne toisenakin päivänä kuvaamaan, mutta syksy on sielläkin jo osoittanut voimansa ja suuri osa kasveista on jo siirtymässä syksyiseen asuun ja talven viettoon. 

Yleiskuvien sijasta päätin kokeilla osaamistani "sateen jälkeen" -teemalla. Uskomattoman hienoa pisaramuodostelmia lehdissä, havuissa ja marjoissa. Omat rajalliset valokuvaustaitoni olivat koetuksella - niin kuin ehkä blogin lukijoidenkin kärsivällisyys, kun on kuusi kuvaa vesipisaroista. Mutta olivat ne hienoja, kun läheltä viitsi katsoa!

 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti